Ensimmäiset päivät menee aikataulusta ressaten, halu kokea taistelee väsymyksen (laiskotuksen) kanssa. Mutta balanssi löytyy. Ehdin tehdä haluamani asiat, mutta löhöilyllekin löytyy aikaa. Mieli alkaa rentoutumaan. Rahatkaan eivät mene niin nopeasti kuin pelkäsin. Havahtuminen -tästähän voi nauttia! Rauha alkaa Byron Baysta. Luontopolku/vaellusreitti vie Australian itäisimpään kärkeen.
Reissun parasta antia on luonnon kauneus, ne pienet hetket matkan varrella ja omaan itseensä tutustuminen. Se, kun kesken vaellusreitin voi pysähtyä porkkanakakkukahveille kahvilaan sadetta pitämään. Se, kuinka kauniilta voi kuulostaa aaltojen iskeytyminen korkeisiin kallioihin. Tai miten hyvältä voikaan kaupan eineskeksi maistua, kun sen nauttii keskellä metsää?
Surffaus oli huikea kokemus -voi sitä riemun määrää kun pysyi laudan päällä seisten rantaan asti! Vastaavasti Nimbinin reissu toi mielen täyteen rentoutta, kiitos musiikin ja hippikylän letkeän elämänasenteen. Nelivetoautoilla ajelu hiekkarannalla rokin huutaessa täysillä oli täyttä mannaa sielulle. Hiekkadyyneillä kiipeily oli puhtaasti veemäistä, mutta maisemien ihailun jälkeen alastulo sujui leppoisasti.
Useampaan otteeseen olen istunut pöydän ääressä ja seurannut kun hädin tuskin täysi-ikäiset junnut ottavat ilon irti elämästä. Ja myönnän puistelleeni mielessäni päätä ja miettineeni hymy huulilla -noin meki silloin taidettiin rellestää.. Vaikkakin edelleen saan porukan järkyttymään jos kerron oikean ikäni -yksi brittityttö tokaisi heti takaisin: Ja siis aivan oikeesti hengaat meidän (nuorien) kanssa ja biletät menemään? Niinpä, nuoruus ei ole ikä vaan mielenlaatu.
Vedestä on tullut elinikäinen ystäväni. Katamaraanille tullessa tuntui kuin olisi tullut kotiin. Alan ymmärtämään purjehtijoita erittäin hyvin. Tänään tuijottelin ulappaa ja ynnäsin unelmaelämääni: Saisi ajella mageella sporttiautolla, asua meren rannalla (jotta aamulahvin voisi nauttia ulappaa katsellen), surffata, käydä purjehtimassa ja snorkailemassa takaisin väliajoin. Päivät menisi tuottajan työssä, joka sisältäisi matkstelua säännöllisin väliajoin. Lomilla sitten voisi tutustua uusiin mantereisiin.
Koti-ikävästä kysyttäessä on vastauksen antaminen aina yhtä vaikeaa. Ikävä on tietysti ihmisiä ja ruisleipää. Nykyään FB:n ja Skypen aikakautena yhteydenpito on niin paljon helpompaa, ettei välimatka tunnu niin suurelle.
Mutta se oma koti... Koti jossa ei ole pakko alkaa keskustelemaan kämppisten kanssa jos ei ole pakko. Aamukahvin saa juoda juuri siihen aikaan kun haluaa, ja vaikka täydessä hiljaisuudessa. Saa ostaa jääkapin täyteen ruokaa ilman, että puolet tavaroista häviää tai joudut jättämään ne kun rinkka on täysi. Ja jääkaapille pääsee milloin vain. Vaatteet voi ottaa puhtaana hengareilta, eikä ostoksilla joudu miettimään paljonko joku vaate tms painaa / vie tilaa. Kaikkea ei tarvitse pakata minimaalisen pieneen tilaan ja raahata sitten selässä ympäriinsä. Herätessä ei tarvitse kuunnella kahdeksan ihmisen vessakäyntejä. Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä kaivaessa muovipussista tavaroita aamutuimaan. Sängyn patjaa ei tarvitse joka ilta kääntää ympäri lutikoiden pelossa. Tyynystä löytyy vain omia hiuksia.. Huoh, niin, sekin aika koittaa kohta..
Mutta ennen kun oman kodin hankkiminen on ajankohtaista, tässä on vielä pari mutkaa käymättä. Vähän lisää snorklaamista luonnon akvaariossa, koaloiden halaamista, krokotiilien etsintä ja sukellus suurella koralliriutalla. Sitten Sydneyyn nauttimaan suurkaupungista.
Nauttikaa ihanat Suomen suvesta ja valmistautukaa loputtomiin jorinoihin Australiasta ;)
Peace and love!!!
