Formula 1 -extra ja tulevaisuus

Vihdoin koitti päivä, jolloin piti pakata kimpsut ja kampsut, saapastella lentokentälle ja lähteä ihmettelemään formulahuumaa :). Edellinen ilta (yö) meni projektin päätöskonsertissa ja erityisesti hyvin kosteissa jatkobileissä, joten aamulla vuokraisännän tullessa hakemaan avaimia klo 7.15 (törkeä aika!), vastassa oli suhteellisen huteran oloinen asukki.. Onneksi operaatio ei vaatinut aivotyötä, avaimet isännälle ja takuuvuokrasetelit käteen, sitten viimeiset halit Lindan kanssa ja takaisin sängyn pohjalle. Yhdentoista aikaan oli pakko kerätä se suomalainen sisu kasaan ja aloittaa operaatio pakkaaminen. (Ja voin luvata, etten enää matkusta krapulassa, enkä varsinkaan jätä pakkaamista huonovointiseen aamuun!!.) 

Tuskaisten tuntien jälkeen ihme kyllä lähes kaikki tavarat oli rinkassa ja repussa. Loppuhetken paniikissa sain ilmoituksen lennon olevan myöhässä 1,5h, joten saatoin istahtaa vielä hetkeksi alas vetämään henkeä. Ja olihan se melkoinen kokemus toikkaroida lentokentällä, kun aivot eivät toimineet ja kädet tärisi kuin vanhuksella ;). Mutta perille pääsin suloiseen Melbourneen! Jännä, miten kaikki vaikutti olevan hyvin tuttua, vain ratikkapysäkki oli hetkisen hukassa.. ;) Kylmä siellä kylläkin oli, Katille ja Benille päästessä olin aivan jäässä, mutta toisaalta hikinen tavaroiden kantamisesta (darrassa). 

Mutta ne Formulat!! Albert Parkin alue oli hyvin lähellä St. Kildaa jossa majailin, joten sain ilokseni herätä autojen kaukaiseen pärinään! Pitihän sitä sitten heti perjantaina päivällä lähteä taivastelemaan, ilma oli mitö mainioin ja mieli kevyt loman ansiosta. Kuten aiemmin Naamakirjasta saattoi huomata, päätin hemmotella itseäni ja ostaa pykälää paremman lipun. Ja se kannatti!! Olihan siellä ympäriinsä kaikkea mahdollista tekemistä (esiintyjälavoja, kaljatelttoja, ravintoloita, stunttiryhmiä jne), mutta kyllähän ne autot vei taas meikäläisen koko huomion ;). Ensimmäisenä päivänä kävin katsastamassa pääsuoran pitkän puolen hyvien näköalapaikkojen kannalta, lauantaina kiertelin toisen pitkän sivun -kuitenkin parhain näkyvyys ja tunnelma löytyi sieltä Premium -alueelta. Siellä oli tuolilatsomo, oma baari, vessat ja tärkeimpänä hyvä näkyvyys kaarteisiin 14,15&16 eli viimeisiin käännöksiin ennen maalisuoraa.

Kolmen päivän aikana sain siis seurata autourheilua oikein olan takaa -F1 autojen lisäksi radalla ajoivat julkkikset Mazdan autoilla (josta sai parhaat naurut, tyypeillä kun ei ollut mitään ymmärrystä kilpa-ajosta), Australian suosituin autosarja V8 ja Porchen kilpaluokka. Itse F1 oli tietenkin se hienoin seurattava, mutta äänet oli todellakin paljon pienemmät mitä olin odottanut! Niistä V8 autoistakin lähti paremmat saundit, joten ymmärrän kyllä ympärillä olleiden pitkäaikaiskävijöiden kovan pettymyksen. Mutta desipelien puutteesta huolimatta kokemus oli vailla vertaa, ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille vähintään kerran elämässä, jos vain mahdollisuus löytyy!!

Sitten koitti maanantai, arki ja paniikki -mitä sitä sitten tekisi?!? Päivän tutkittua eri vaihtoehtoja päädyin hyväksymään jo aiemmin tarjotun työpaikan -vaihteeksi maaseudulle (tällä kertaa vielä syrjempään), tarjoilemaan, baaritiskin taakse ja maatilahommia tekemään. Paikka on joku pieni piskuinen maalaispitäjä, mutta asukasluvun pitäisi olla lähempänä 5000 asukasta, eli aikamoinen metropoli edelliseen verrattuna. ;) Tarkoitus olisi tehdä mahdollisimman paljon töitä toukokuun alkuun asti, ostaa auto ja viettää viimeinen kuukausi ajellen itärannikkoa pitkin pohjoisimpaan kolkkaan asti. Pelottavaa ajatella, että Suomeen paluu on alle kolmen kuukauden päästä -niin monta paikkaa olisi vielä näkemättä ja kokemuksia kokematta! Tosin vielä en huomisesta huolehdi, katsotaan ensin missä vaiheessa pääsen krokotiileja moikkaamaan :)

Aurinkoa kaikille maaliskuun päiviin! Ja muistakaas taas laitella niitä kuulumisia tännekin päin!! :)

(Seuraavassa jaksossa paljastuu, miten maalaiselämä sujuu suurkaupungin jälkeen.)

Suloinen sekava Sydney

Neljä kuukautta on vierähtänyt siitä, kun hoipertelin lentokoneesta ulos Melbournen lentokentällä, ja Sydneyssäkin ehdin viettämään lähes kaksi kuukautta! Huimaa! 

Pikkuhiljaa vääränpuoleiseen liikenteeseen on alkanut tottua. Bussipysäkit löytyy rutiinilla, eikä liikenneympyrät aiheuta suuria sydänkohtauksia. Bussikuskeille kiukuttelukin on vähentynyt, kun olen hyväksynyt tosiasiat; kaupunkialueella on pakko olla etukäteen ostettu lippu, ja bussit nyt vain ovat yhtä luotettavia kuin VR:n junat.

Rusketuksen häviämisenkin olen hyväksynyt. Ulkoprojektien aikana kun saa ulkona hikoilla 6-8h, ei vapaapäivien vesisateet tunnu maailmanlopulta. Eiköhän sitä aurinkoa ehdi vielä näkemään ;) sateita on kyllä viime viikkoina riittänyt kiusaksi asti, huomaa kesän olevan loppusuoralla.

Työ on yllättäen päässyt taas haittaamaan vapaa-aikaa. Loppua kohti projektien määrä lisääntyi, ja vauhti sen kuin kiihtyi loppua kohti. Onneksi projektit oli hauskoja, ja työn jäljen pääsi heti konkreettisesti näkemään. Tämän kokemuksen jälkeen tosin hetkeen ei tekisi mieli työskennellä Aussien kanssa, oman tiimin jäsenten laiskuus ja hitaus on kyllä ollut ihan käsittämätöntä! Ja se asenne... Päivän aikana eniten kuullut lauseet työkaverilta oli "Mulla on nälkä", "mulla on huono olo", "mua väsyttää", "joko voidaan lähteä kotiin".. Mutta siinä ne projektit kuitenkin tuli tehtyä!

Ja tämän jälkeen osaan arvioida maalattavien pintojen maalin tarpeen, keksiä vaikka mitä luovia rakennelmia trukkilavoista, ja pelata entistä paremmin pakettiauton pakkamistetristä ;) 

Sydneyä ehdin onneksi edes vähän kiertämään! Kaikki tärkeimmät turistipaikat tuli katsastettua, samoin rantaviivaa pitkin päästiin yhtenä päivänä ajelemaan. Ja mahtuihan mukaan myös baari-ilta taidegalleriassa, pizza piknik keskuspuistossa, ystävänpäivä intialaisittain (Linda messis), ja tietty Soundwave 2014 festarit!! (Jossa Green Day oli suvereenisti ylivoimaisen paras livebändi, Kornin seuratessa tiiviisti kannoilla). Kokemus Sydneystä siis oli päätä huimaavan nopea, mutta hauska!

Rannelastan pystyin vihdoin viimeisen viikon aikana jättämään pois (joka luonnollisesti aiheutti pientä naljailua töissä siitä, oliko ranne oikeasti kipeänä ollutkaan..) ;) Kuten vauhdikkaaseen (kömpelön ihmisen) elämään kuuluu, kroppa on täynnä naarmuja ja mustelmia, mutta eikös ne vain kerro eletystä elämästä?

Kaiken kaikkiaan Sydney oli hauska kokemus, mutta mikäli kaupunkiin vielä palaan, haluan hakeutua ennemmin rannan läheisyyteen asumaan. Pari viikkoa asfalttiviidakon ytimessä olisi riittänyt, edelleenkin olen sitä mieltä, että New York on ainoa paikka jossa voisin asua pidempään pilvenpiirtäjien keskellä :) Niin ja mikä vielä tärkeämpää, jatkossa pyrin kyllä asumaan edes omass huoneessa! Omaa asuntoa osaa taas ihan eri tavalla arvostaa tämän kokemuksen jälkeen..

Suru puserossa jouduin kuitenkin kaupungista lähtemään, sillä Linda löysi itselleen työpaikan, johon piti tehdä kolmen kuukauden sopimus. Näin ollen ajatus yhteisestä maaseutuseikkailusta jouduttiin heittämään romukoppaan, ja tästä eteenpäin matka jatkuu taas yksin rinkan kanssa. Saa nähdä, missä seuraavan kerran blogia kirjoittelen, sen näyttää tulevaisuus ;) Hienoja muistoja, paljon uusia tuttavuuksia ja muutaman dollarin rikkaampana lähden siis suuntaamaan kohti uusia elämyksiä!! :) 

Formula extra julkaistaan myös piakkoin, stay tuned ;)